Etelä-Savon Energia suunnittelee biokaasun tankkauspisteen avaamista Kuorttiin – Pertunmaan paikallinen yhtiö jäi ilman tukea, mutta suunnittelu jatkuu normaalisti

Pertunmaan biokaasujanke jäi ilman kakkoseksi Energiaviraston tarjouskilpailussa, jossa kisattiin tuesta tankkausaseman rakentamisesta Kuorttiin. 123 000 euron arvoisen tarjouskisan voitti Mikkelin

Mikkeliläinen Etelä-Savon Energia pohtii biokaasuaseman avaamista Kuorttiin. Pertunmaan biokaasuyhtiöstä vakuutetaan, ettei se heilauta paikallista hanketta.

Lasse Laitinen

Pertunmaan biokaasujanke jäi ilman kakkoseksi Energiaviraston tarjouskilpailussa, jossa kisattiin tuesta tankkausaseman rakentamisesta Kuorttiin. 123 000 euron arvoisen tarjouskisan voitti Mikkelin kaupungin omistama Etelä-Savon Energia (Ese). Toimitusjohtaja Erkki Karppanen kertoo, että yhtiö selvittää kevään aikana sen, kannattaako tankkausaseman avaaminen taloudellisesti.

– Teemme päätöksen ennen kesää siitä, lähdemmekö hankkeeseen vai emme. Asia riippuu osaltaan siitä, löydämmekö Kuortista järkevän paikan asemalle. Mutta kyllä meillä vakava aie aseman avaamiselle on, Karppanen sanoo.

Karppasen mukaan Kuortin tankkausaseman avaamisen puolesta puhuu alueen sijainti. Etelässä lähimmät kaksi asemaa sijaitsevat Lahdessa ja ne ovat kilpailijayhtiö Gasumin nimissä. Pohjoisessa Mikkelissä Esellä itsellään on tällä hetkellä yksi asema. Toisen se avaa lähiaikoina Mikkeliin Jyväskyläntien varteen Tuskuun. Jos yhtiö päätyisi avaamaan aseman myös Kuorttiin, olisi se auki vuoden 2021 kesällä. Se on myös takaraja Energiaviraston tuen ehdoissa.

– Avaaminen vie helposti noin vuoden verran. Aikaa vie paitsi luvitusasiat, myös laitteiston toimittaminen, joka kestää helposti puolikin vuotta.

Esen suunnitelmissa on myydä Kuortissa Mikkelissä tuotettua biokaasua. Käytännössä kaasu tuotetaan Biohauki Oy:n tuotantolaitoksessa Haukivuorella. Tavoitteena on, että biokaasun tuotanto alkaisi kesään mennessä myös Biosairila Oy:n toimesta Mikkelissä. Ese on osakkaana molemmissa laitoksissa.

Myös Pertunmaalle on suunniteltu viimeisen vuoden aikana omaa biokaasun tuotantolaitosta. Sitä varten viime syksyllä perustettu Noitalansuon Biokaasu Oy jäi Esen taakse Energiaviraston tarjouskisassa. Noitalansuon Biokaasu Oy:n toimitusjohtajan Jari Liukkosen mukaan Pertunmaan oma biokaasuhanke jatkaa hanketta edelleen Esen suunnitelmista huolimatta. Liukkonen toimii myös Pertunmaan kunnanhallituksen puheenjohtajana.

– Kyllähän se (Esen saama tuki) yllätys oli, mutta olemme huomanneet, että biokaasu kiinnostaa. Meillä suunnitelmat jatkuvat ja siinä ollaan menossa tällä hetkellä laitossuunnittelussa. Ei tämä takaisku ole, Liukkonen sanoo.

Suunnitelmia tehdään parasta aikaa Laukaan Leppävedellä pääpaikkaansa pitävän Metenor Oy:n kanssa. Liukkosen mukaan neuvotteluja hankkeesta käydään myös ”neljän valtakunnallisesti merkittävän yhtiön kanssa”.

Liukkosen mukaan yhtiön suunnitelmissa on edelleen avata Pertunmaalle biokaasua tuottava laitos ja kaasua jakeleva tankkauspiste. Tämä siitäkin huolimatta, vaikka Ese avaisi oman pisteensä Kuorttiin.

– Onhan sitä bensaakin jaossa eri pisteissä. Kevään aikana selviää investoimmeko vai emme.

Etelä-Savon Energian toimitusjohtaja Erkki Karppanen ei puolestaan sulje pois ajatusta siitä, että Esen omistamalla Kuortin tankkauspisteellä myytäisiin Pertunmaalla toimivan tuotantolaitoksen biokaasua.

– Ei missään ole linjattu, etteikö yhteistyötä voisi tehdä Noitalansuon Biokaasun kanssa. Kaikki on ahdollista, eikä ovia ole suljettu. Tarkkoja keskusteluja tästä ei ole käyty yhtiön kanssa, Karppanen muotoilee.

Liukkosen mukaan Noitalansuon Biokaasu tavoittelee tulevaisuudessa kaikesta huolimatta oman tuotannon lisäksi myös omaa jakelupistettä.

– Tällä hetkellä tavoite on, että kaasua tuotetaan ja myydään. Aika näyttää, mihin asiassa päädytään.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka