0

Mäntyharjun kirjastossa ennätyksellinen määrä lainoja tiistaina – Ovet menivät säppiin keskiviikkona, palautuksia voi edelleen tehdä

Mäntyharjun kirjastolla tehtiin tiistaina ennätykselliset 1125 lainausta. Kirjastojen keskiviikkoinen sulkeminen ja kehotukset pysyä mahdollisimman paljon kotona saivat lainaajat liikkeelle, sillä arkipäivinä lainausmäärät ovat tavallisesti alle 500.
Esimerkiksi maanantaina 16.3. lainauksia oli alle puolet tiistain lukumäärästä.
 
Mäntyharjun tai Pertunmaan kirjastot eivät keskiviikosta lähtien ole asiakkaiden käytössä, tarkoittaen myös omatoimiaikaa. Poikkeustoimet jatkuvat hallituksen ilmoituksen mukaan 13.4. asti.
Palautuksia voi edelleen tehdä kirjaston ulko-ovessa olevan luukun avulla, milloin tahansa. Mäntyharjun kirjaston palautusluukkuun voi palauttaa myös muiden Lumme-kirjastojen aineistoja.
 
Poikkeuksellisen tilanteen vuoksi Lumme-kirjastojen osalta eräpäiviin on tehty muutoksia. Osa automaateista on 17.3. antanut eräpäiväksi 14.4., mutta ne tullaan siirtämään ohjelmallisesti. Tämä koskee kaikkea muuta paitsi laskutettua aineistoa. Lainojen uusi eräpäivä on 4.–6.5.2020 välisenä aikana.
 
Varauksien noutoaikaa siirretään myös, eikä noutamattomasta aineistosta kerry maksuja. Varattuja aineistoja ei poikkeustilassa voi noutaa.
Järjestelmässä ei toistaiseksi teknisistä syistä voi uusia kirjaa, johon on varauksia. Mikäli olet estynyt palauttamaan kirjan, jota ei voi uusia varauksen vuoksi, sinun ei tarvitse olla huolissasi myöhästymismaksuista.
 
Kirjasto suosittelee ottamaan käyttöön e-aineistoja. Kaikki Lumme-kirjastojen E-aineistot toimivat kirjastokortin numerolla ja nelinumeroisella tunnusluvulla. Tunnukset ovat samat, joilla kirjaudutaan verkkokirjastoon tai omatoimikirjastoon.
E-kirjat ja e-äänikirjat löytyvät osoitteesta www.ellibslibrary.com/lumme tai Ellibs-sovelluksesta.
Elokuvia voi katsoa Vidla-palvelussa.. Palvelusta saa maksutta kaksi elokuvaa kuussa per kirjastokortti.
Verkkokirjasto löytyy osoitteesta lumme.finna.fi.
 
Tilannetta Lumme-kirjastojen osalta päivitetään Lumme-kirjastojen verkkosivulla.
Mäntyharjun kirjasto puolestaan tiedottaa omilla verkkosivuillaan, Facebookissa sekä kirjaston ulko-ovessa.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.