0

Pertunmaa polkaisi käyntiin oman kauppa-apupalvelun – vanhukset ja riskiryhmäläiset saavat ostokset ja lääkkeet kotiovelle

Pertunmaan kunta tarjoaa kaikille yli 70-vuotiaille ja riskiryhmiin kuuluville palvelua, jossa ruokaostokset ja lääkkeet kuljetetaan kotiovelle maksutta. Mukana palvelussa ovat kaikki Pertunmaan kaupat, eli ABC Kuortti, K-Market Karpalo ja Sale sekä Pertunmaan apteekki. Oville toimitetaan myös valmiita ruoka-annoksia ABC:n lounaspöydästä.

– Pertunmaalla naapuriapu on tähän saakka toiminut hyvin, mutta kyselyä tällaisesta palvelusta on jo tullut. Nyt kaikkien yli 70-vuotiaiden ja riskiryhmään kuuluvien on aika pysyä kotona. Päätimmekin laittaa palvelun pystyyn ikään kuin perälaudaksi, palvelusta vastaava Mervi Lehtimäki Pertunmaan kunnasta kertoo. 

Käytännössä kauppa-apua tarvitseva voi soittaa Lehtimäelle, joka kirjaa tilaukset ylös. Kauppa-apua tarvitseva saa valita jonkun kolmesta kaupasta ja Lehtimäki tekee tilauksen heidän puolestaan.

Mervi Lehtimäki

 

 

 

Kuortin ABC:n osalta homma toimii niin, että Lehtimäki lähettää tilauksen sinne ja ABC hoitaa toimittaa tilauksen perille 15 kilometrin säteellä viiden euron maksua vastaan. Lounaspöydästä tilatut ruoka-annokset toimitetaan perille kylmänä.

– Jos asiakas ei tarvitse tilausta kotiin saakka, niin voimme myös kerätä tavarat hyllystä ja toimittaa ne parkkipaikalle, liikennemyymäläpäällikkö Tuomas Jääskeläinen lupaa.

K-Marketista ja Salesta tehtävät ruokaostokset Lehtimäki kerää ja toimittaa perille itse. Tällä hetkellä toimituksesta ei peritä maksuja. Ihmisten kotioville toimitetaan tarvittaessa myös EU:n ruoka-apua.

– Tärkeintä on nyt se, ettei minkäänlaista kontaktia ovella kävijän ja ikäihmisen välillä synny. Lähtökohta on, että ruokakassit ja ateriat jätetään oven taakse, Lehtimäki sanoo.

Maksupuolesta sovitaan jokaisen asiakkaan kanssa erikseen. 

– Se puoli saadaan kyllä hoidettua, eli siitä ei tarvitse huolehtia. Ikäihmisten kannattaa nyt kuitenkin olla tarkkana kenen kanssa asioi, koska huijareita voi olla liikkeellä, Lehtimäki muistuttaa.

Pertunmaalla yli 70-vuotiaiden ja riskiryhmään kuuluvien on mahdollista saada kotiovelleen myös lääkkeitä. Mukana toiminnassa on Pertunmaan apteekki. Lääkkeitä tarvitsevan pitää ottaa itse yhteyttä suoraan apteekkiin ja sopia kuljetuksista puhelimitse.

– Me kuljetamme sitten lääkkeet perille itse. Tärkeintä on, että meille soitetaan ensin, että voimme tunnistaa ihmisen puhelimessa, proviisori Miia Hämäläinen tähdentää.

Kauppa-apua tai ruoka-annoksia voi tilata Mervi Lehtimäeltä numerosta 040 837 9950.

Lääketilauksia voi tehdä soittamalla Pertunmaan apteekin numeroon 015 681028.

4 kommenttia aiheesta “Pertunmaa polkaisi käyntiin oman kauppa-apupalvelun – vanhukset ja riskiryhmäläiset saavat ostokset ja lääkkeet kotiovelle

  • 19.3.2020 at 17:51
    Permalink

    Juvan S marketille esitin aamulla vastaavan laista palvelua. Ei johtajan mielestä ole muka resursseja. Se siitä meidän markettimme otteesta yli 70 vuotiaitten arkeen. Toisin on näköjään Pertunmaalla. Nostan hattua Kuorttin Abc lle.

    Reply
  • 19.3.2020 at 20:24
    Permalink

    Mahtavaa! Juuri tällaista odoteltiinkin ja on ihan oikein, että tuosta Kunnan ruokakuljetuksesta ei peritä maksua. Edessä on erikoiset ajat ja tällä hetkellä kukaan ei tiedä kauanko tämä vielä kestää…

    Reply
  • 19.3.2020 at 22:55
    Permalink

    Jos kaupan keräilijä/pakkaaja on koronaviruksessa, levittää hän taudin koko pitäjään! Ei ole hyvä idea! Moni vanhus kuolee tietämättään kaupassa vaanivasta vaarasta!

    Reply
  • 20.3.2020 at 15:47
    Permalink

    Hyvä Pertunmaa! Mäntyharjulla ei ikinä toimisi, liian riitaista/ kateellista porukkaa. Nytkin riitelevät fb:n korona ryhmässä, jotta kuka saa auttaa, poiskin on porukkaa jo häädetty.

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.