0

Salla-Riina Hokkasen työt sujuvat etänä Pertunmaalta käsin – Korona karkottaa kaupunkilaisia maalle etätöihin

Etätyö on monelle melkoinen riesa, mutta Salla-Riina Hokkasen ei ole juurikaan tarvinnut säätää omia työpäiviään. 

– Kun työkenttänä on koko maailma, niin työ tapahtuu muutenkin paljolti verkossa. Eipä tässä ole juuri eroa, olenko Skypekokouksessa toimistolla Helsingissä vai maaseudulla Pertunmaalla, Hokkanen huomauttaa. 

Hokkanen toimii Suomen lähetysseuran kehitysyhteistyökoordinaattorina. Hänen vastuualueinaan ovat eteläinen Afrikka ja Länsi-Afrikka. 

 

Työtehtävien puolesta etätyöskentelyn järjestäminen ei ollut hankalaa, mutta kolmen hengen perheen pakkautuminen ahtaaseen kaupunkiasuntoon Helsingissä ei ollut paras vaihtoehto. Siksi perhe suuntasi jo sunnuntaina Pertunmaalle Hokkasen äidin luokse.  

– Aloimme miettiä tätä heti, kun työnantaja kehotti etätöihin. Puolisoni hoitaa tällä hetkellä meidän taaperoamme kotona ja siinä vaiheessa ei ollut vielä tietoa, pysyvätkö esimerkiksi kirjastot auki. Siellä olisi voinut käydä rauhassa tekemässä töitä, Hokkanen kertoo. 

Päätös osoittautui oikeaksi. Ei mennyt kauaakaan, kun lähes kaikki julkiset tilat suljettiin. Hokkanen ei usko, että etätyöt onnistuisivat pidemmän päälle kotona. 

– Työskentelyn kannalta pystyisi ehkä pari päivää olemaan meillä kotona Helsingissä. Sen jälkeen alkaisi varmaan jo tulla ahdas olo kolmestaan ja pitäisi palata toimistolle. Mutta silloinkin pitää ajatella sitä, että työkavereilla saattaa olla omaisia riskiryhmässä, Hokkanen toteaa. 

 

Pertunmaalla Hokkasella on poikkeuksellisen hyvät puitteet etätyöskentelyyn, sillä hänellä on käytössään yläkerran ompeluhuone. Työrauha on jopa parempi kuin toimistolla. 

– Avokonttorissa tulee enemmän keskeytyksiä. Työergonomian kannalta etätyöskentely on kuitenkin huonompi juttu, kun ei ole esimerkiksi säädettävää sähköpöytää, Hokkanen pohtii.  

Töiden ulkopuolista elämää miettiessä Hokkanen nostaa esille Pertunmaan ulkoilumahdollisuudet. Ne ovat huomattavasti kaupunkia paremmat. 

– Tässä on vain metsää ympärillä, ei hirveästi tule ihmisiä vastaan. Kaupassa pitää toki käydä, joten ihan täysin eristäytyminen ei onnistu. 

Erityisesti Hokkasta ilahduttaa, että lapsi on päässyt viettämään aikaa mummolassa. Myös Hokkasen oma isoäiti asuu Pertunmaalla. 

– Harmittaa, että häntä emme nyt pääse katsomaan. Minun mummoni on kuitenkin jo yli 90-vuotias, joten en halua ottaa sitä riskiä, Hokkanen kertoo. 

Vielä Hokkanen ei tiedä, kuinka kauan perhe aikoo Pertunmaalla olla. 

Perhe seuraa tilannetta tarkkana. Vaikka Hokkasen työt sujuvat tällä hetkellä paremmin maaseudulta käsin, arki on loppujen lopuksi Helsingissä. 

 

Poikkeuksellinen tilanne on toki jonkin verran vaikuttanut myös Hokkasen työhön. Vaikka suurin osa työstä onnistuukin etänä, oikeasti Hokkasen pitäisi tällä hetkellä olla Zimbabwessa hankeseurantamatkalla. 

– Meillä on siellä sellainen isoäitiryhmä, joka pitää huolta aids-orpolapsista ja muista haavoittuvaisessa asemassa olevista lapsista. Lisäksi toisessa hankkeessa on mukana paikallinen vammaisjärjestö, joka pyrkii poistamaan vammaisiin kohdistuvaa syrjintää, Hokkanen kertoo. 

Hankeseurantamatkalla käydään tarkistamassa, kuinka hankkeet etenevät ja kysellään samalla viimeisimpiä kuulumisia. 

Matka kuitenkin peruuntui koronan takia, eikä uutta tilaisuutta matkustaa ole ainakaan lähitulevaisuudessa luvassa. 

– Nyt olen sitten Zimbabwen maaseudun sijasta Pertunmaan maaseudulla. 

Kommentteja aiheesta “Salla-Riina Hokkasen työt sujuvat etänä Pertunmaalta käsin – Korona karkottaa kaupunkilaisia maalle etätöihin

  • 20.3.2020 at 16:39
    Permalink

    Niinpä niin, ensin on juttu siitä, miten hienoa on tulla Helsingistä koronaa karkuun etätöihin lapsen mummon luokse Pertunmaalle ja sitten on juttu, jossa kerrotaan, että mökkiläisten ei pitäisi tulla tänne kun , jos siis sairastuvat: ” Terveydenhuollon kantokyky ei kestä mökkiläisten ryntäystä – Essoten terveyspalvelujen johtaja toivoo ihmisten jäävän kotiin.

    Siis kun juuri valtiovalta kehottaa, että isovanhempia ei pidä…………… ja kyllä ajattelen, että mitä vähemmän sieltä pääkaupunkiseudulta tänne henkilöitä saapuu koronaa tuomaan, sen helpommalla selviämme. Että ihmettelen, ihannoidaanko Pitskussa valtiovallan ohjeiden ohitusta!

Comments are closed.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.