0

Lomailijat palaavat vuodesta toiseen Salla Wahlmanin kotimaisemiin – Hartosenpään vetonauloja ovat perinnemaisema, kalavedet ja nopea netti

Hartosenpäässä sijaitsevan Pinnun mökkien yrittäjä Salla Wahlman uskoo koronatilanteen kääntyvän vielä pertunmaalaisten matkailuyrittäjien eduksi.
– Luulen ihmisten haluavan matkustaa kotimaassa, koska ulkomaille ei välttämättä lähiaikoina uskalleta lähteä. Suomalaiset eivät ole vielä peruuttaneet varauksiaan, toisin kuin ulkomaalaiset. Uskon, että tässä on mahdollisuus meille mökkiyrittäjille, jos uudet asiakkaat onnistuu vain tavoittamaan.
Wahlman ei ole vielä itse laittanut verkkoja vesille uusien asiakkaiden toivossa. Varsinaista tarvettakaan ei ole ollut, sillä Pinnun mökeillä on 18 vuoden aikana muodostunut oma vakikävijöiden joukko, joka palaa Hartosenpäähän vuodesta toiseen.
– Uskon, että tänne palaavat ne, jotka nauttivat tähän ympärille tehdystä perinnemaisemasta ja kalastuksesta. Kesäisin tässä pihapiirissä laiduntavat vasikat ja elo on muutenkin rauhallista. On ollut erityisen mukava nähdä, kuinka täällä käy jo vakiasiakkaiden toinen sukupolvi.

Salla Wahlman haluaa pitää huolta perinnemaisemasta.

Pihapiiristä löytyy entisöity pätkä Suurta Savontietä.

Aivan puhtaita luonnosta nautiskeljoita asiakaskunnasta ei kuitenkaan löydy. Wahlman kertoo, että vuosittain isoimmassa Mäntyrinteen 140 neliön huvilassa vierailee joka vuosi kaveriporukka, joka kokoontuu sinne tietokonepelien merkeissä.
– He järjestävät siellä aina isot lanit. Se on mahdollista, sillä meillä on täällä nopeat nettiyhteydet kuituliittymän kautta, Wahlman paljastaa.
Valokuituyhteyksien lisäksi alueen vesihuolto pelaa taajaman tapaan, sillä alueella toimii Lihavanpään vesiosuuskunta.
– Kiitos sen, vanhoissakin mökeissä tulee vesi.

Varsinaisena leipätyönään Wahlman työskentelee Mäntyharjun kansalaisopistossa kädentaitojen opettajana. Kädentaidot ja esteettinen silmä näkyvätkin Pinnun mökkimiljöössä eri tavalla. Erityisen paljon Wahlman on panostanut perinnemaisemien ehostukseen ja ylläpitoon. Pihpiirissä on kunnostettu perinnebiotooppien lisäksi vanhoja aitauksia, riihitalli ja maitolaituri. Ja onpa kunnostukseen päätynyt pieni pätkä historiallista Suurta Savontietä. Tärkeintä on, että toiminta on tasapainossa ympäröivän luonnon kanssa. Onhan tilalla harjoitettu maatilatoimintaa ainakin 1700-luvulta asti. Wahlman on itse neljännen polven maaseutuyrittäjä.
– Teen asioita ja työtä rakkaudella vanhaa kunnioittaen. Valitsimme sen tien alusta lähtien ja se on todella kannattanut.
Yksin Wahlman ei luonnollisestikaan kuuden mökin kokonaisuutta isoine pihoineen pyöritä. Apuna ovat paitsi talousasiat hallitseva mies, liinapuolesta vastaava äiti, myös laaja kirjo lähiseudun apulaisia.
– On onni, että tästä läheltä löytyy siivouspalvelu ja polttopuut. Sitten minulla on apuna moniosaaja, joka hoitaa ruohonleikkuut, moottorisahahommat ja muut pienet nikkaroinnit.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.