0

Valtuustolta pyydetään valtuuksia lainalle – tarvetta sadoille tuhansille euroille

Mäntyharjun kirkon ulkomaalausremontti tarvitsee lisärahoitusta 300 000 - 400 000 euroa. Kirkkoneuvosto pyytää kirkkovaltuustolta valtuuksia enimmillään puolen miljoonan euron lainan ottamiselle.
Kirkkoneuvoston mukaan seurakunnan maksuvalmius on heikentynyt huolestuttavasti investointien, lainojen lyhennysten ja verotulokehityksen vuoksi. Kirkkohallituksen rakennusavustus on nostettu lähes kokonaan ja loput avustuksesta seurakunta saa vasta remontin valmistuttua.
Taloutta rasittaa myös vanhan seurakuntatalon purkaminen, jonka hinnaksi on tulossa noin 80 000 euroa.
Kirkkoneuvosto odottaa saavansa vielä tänä vuonna tuloja metsätaloudesta, sekä mahdollisesti satunnaisia tuloja kiinteistökaupoista. Meltan rivitalon ja pappilan myymistä ei kirkkovaltuustolle esitetä. Huutokaupassa saatua 183 000 euron tarjousta ei kirkkoneuvosto hyväksynyt.
Valtuustolle todetaan, että pidemmällä aikavälillä seurakunnan on pystyttävä vähentämään käyttötalouden menoja.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.