0

Lapsuuden unelma toteutui: mäntyharjulaiselle Lasse Kurviselle flat trackin maailmanmestaruus

Moottoripyörien ratalajien flat trackin MM-kausi päättyi Lasse Kurvisen maailmanmestaruusjuhliin Italian Boves-Cuneossa lauantaina.
Kurvinen ajoi kauden toisen ja samalla viimeisen osakilpailun karsintaerissä voittoon, kahdesti kolmanneksi ja vielä kertaalleen ykköseksi, mikä petasi hänelle erinomaiset asetelmat itse finaaliin.
Suomen Moottoriliiton tiedotteen mukaan Kurvinen kävi tiukan taiston espanjalaisen Ferran Cardusin kanssa ajaen maaliin toisena. MM-loppupisteiden kannalta merkittävää oli se, että avausosakilpailun vienyt italialainen Francesco Cecchini kaatui ja jäi viidenneksi. Se tiesi sitä, että kummassakin MM-osakilpailussa toiseksi sijoittunut Kurvinen voitti MM-kultaa.
– Tavallaan tässä tuli nyt toteen se pikkupojan unelma, josta haaveilin aikanaan motocrossin parissa. Silloin tuli ihailtua Pekka Vehkosta crossin maailmanmestarina ja varmaan kehuttua tytöille, että minustakin tulee aikuisena mestari. Crossissa niin ei käynyt ja tässä ehti kulua pitkä aika, kunnes nyt irtosi maailmanmestaruus eri lajissa. Tämä on selkeästi urani kovin saavutus, 41-vuotias Kurvinen iloitsi.

Flat trackissä ajettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa maailmanmestaruudesta, sillä aiemmin kyseessä on ollut maailman cup -sarja. Kurvinen sijoittui viime vuonna maailman cupissa kahdeksanneksi, joten harppaus maailmanmestariksi oli suuri.
– Uskalsin ensimmäisen MM-osakilpailun vauhtini perusteella ajatella mestaruutta. Seuraavaksi piti ajaa Saksassa, missä rata vaikutti etukäteen minulle sopivalta, mutta harmittavasti kisa peruttiin viime hetkillä. Italiassa oli puolestaan alun perin tarkoitus ajaa todella lyhyellä radalla, ovaalilla. Minulla ei ole sellaista short track -ajokokemusta vielä paljon alla, joten opeteltavaa riittää. Onneksi kisa ajettiin lopulta TT-radalla, mikä muistuttaa minulle vahvoja lajeja supermotoa ja jäärataa.

Kurvinen on monen moottoripyörälajin taitaja, jolle flat trackin maailmanmestaruus nousee saavutuksista kirkkaimmaksi. Lapsuudessaan ja nuoruudessaan Kurvinen harrasti motocrossia, missä hän haaveili kansainvälisestä menestyksestä ja MM-tittelistä. Juniorivuosien hyvien tulosten jälkeen Kurviselle ei tullut kuitenkaan yhtään kokonaista ehjää SM-kautta, ja hän vaihtoi päälajiaan.
Jääradalla ja supermotossa Kurvinen voitti Suomen mestaruuksia ja endurossa hän on juhlinut kerhojoukkueiden SM-pronssia. Kaiken kaikkiaan Heinolan Moottorikerhoa nykyään edustavalla kuljettajalla on peräti 15 SM-mitalia eri lajeista.
– Olen hävinnyt jääradan Suomen mestaruuden varmaan viisi kertaa aivan mitättömällä erolla. Jotenkin niihin viitaten mietin flat trackissäkin, että juuri sen tittelin saavuttaminen voi olla todella vaikeaa. MM-mitali saattaisi olla jonkin muun värinen, vaikka kulkisi kuinka hyvin, Kurvinen kuvaili tuntojaan ennen Italian-osakilpailua.
– Italian kisan treenit sujuivat hyvin, mutta karsintaerät olivat vaikeampia. Kerroin mekaanikolleni ennen viimeistä karsintaerää, että nyt on todellakin onnistuttava, jos tässä aikoo tavoitella mestaruutta. Voitin sen karsinnan, joten oli hienoa lähteä finaaliin. Siitä tuli tiukka, mutta jos minä mokasin Tsekeissä viimeisellä kierroksella voiton, sortui nyt kuusinkertainen mestari Cecchini paineen alla virheeseen kaatumalla.

8 kommenttia aiheesta “Lapsuuden unelma toteutui: mäntyharjulaiselle Lasse Kurviselle flat trackin maailmanmestaruus

  • 26.10.2020 at 12:13
    Permalink

    Karanteeni onnistuuko

    • 26.10.2020 at 16:00
      Permalink

      Siinäpä sinulle Hepo hessi miettimistä!

    • 26.10.2020 at 17:03
      Permalink

      Tietoa saa lukemalla. Älykkyyttä perimällä. Käytöstapoja kasvattamalla. Jos niitä ei ole, syntyy edellä olevia kommentteja.

  • 27.10.2020 at 18:34
    Permalink

    Onneksi olkoon Mestari-Lasselle! Äärimmäisen hieno suoritus! Arvostusta nostaa myös se, että Lasse ei ole enää mikään parikymppinen, vaan kovakuntoinen aikamies! Vain parhaasta tulee mestari, muut joutuvat tyytymään huonompiin sijoihin!

  • 30.10.2020 at 07:41
    Permalink

    Vanhasta lajista tehty kevyt versio harrastajia Suomessa 31 onnea

    • 30.10.2020 at 16:26
      Permalink

      Suomessa kilpailijoita 2. Molemmat 7 sakissa MM-sarjassa. 32 kuskia 12 maasta ja yksi villillä kortilla kisoissa. Maapaikkoja Suomella kaksi. Ferran Sastre euroopan mestari, joka voitti Amerikan winter olympic x-gamesissa jenkit 2019, Ferran Cardus pronssimies 2020 joka ajoi Amerikan flat trackissa ammattilaisena 2017-2019 ja voitti Daytonan tt 2018. Cecchini 6 kertainen world cup voittaja, hopealle 2020. Aivan mahtavia ihmisiä ja kilpailijoita, olemme kuin perhettä. Flat track kasvaa euroopassa tapahtumilla ja tavoittaa scramble tyyppisiä harrastajia, kilpailuissa normaalisti 5000-20000 katsojaa. Tsekeissä koronasta huolimatta 2000 katsojaa. Amerikassa 50000-200000 katsojaa legendaarisissa Indianapolis, Daytona kisoissa. Kiinnostuneille annan tietoa lajista koska Suomessa tulevaisuuden laji, nyt joudutaan ponnistamaan omin voimin. Ei edes moottoriliitto pysyy avustamaan. Kiitos lehtijutusta Pitskulle/Henkalle ja jokainen arvostaa tavallaan. Jatkan moottoriurheilua kommenteista huolimatta ja odotan Monacon palkintojen jakogaalaa. Linnanjuhlat jäi nyt väliin.

  • 30.10.2020 at 11:29
    Permalink

    Mäntyharjulla ihmiset tuntuvat olevan aidosti iloisia ja ylpeitä toisen puolesta, kun joku pärjää! Kuten esimerkiksi jos paikkakuntalainen voittaa kaikki muut urheilulajin harrastajat maailmassa!

  • 30.10.2020 at 14:46
    Permalink

    Arvostelu kaavalla tänä vuonna vuoden urheilija ottakaa paikkakuntalaiset asiaksi ja ajakaa tätä eteen päin toivotan menestystä

Comments are closed.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.