0

Koitti-Pertunmaan Osuupankki yrittää jälleen yhdistymistä – konttorille taataan nyt viiden vuoden säilyminen

Koitti-Pertunmaan Osuuspankin hallinto suunnittelee yhdistymistä uuteen Päijät-Hämeen Osuuspankkiin. Yhdistysmissuunnitelmia on tehty eri pankkien kesken viime vuodesta alkaen ja lopulliseen hankkeeseen on lähtenyt mukaan Koitti-Pertunmaan ja Päijät-Hämeen osuuspankkien lisäksi Orimattilan ja Pukkilan osuuspankit. Pankkien hallitukset hyväksyivät ja allekirjoittivat sulautusmisasiakirjat tänään.

Lopullisesti asioista päättävät Koitti-Pertunmaan ja Pukkilan pankkien osuuskuntien kokoukset sekä Orimattilan ja Päijät-Hämeen edustajistot tammikuussa. Uuden pankin on tarkoitus aloittaa toimintansa elokuusta 2021 alkaen.

Koitti-Pertunmaan Osuuspankin hallitus yritti pankkifuusiota viime vuonna kahdestaan Päijät-Hämeen Osuuspankin kanssa. Silloin yhdistyminen kaatui Koitti-Pertunmaan osuuskunnan kokouksessa. Tuolloin fuusiota vastusti kokouksessa 88 omistaja-asiakasta ja sitä kannatti 81. Fuusion toteutumiseen olisi kokouksessa tarvittu kahden kolmasosan enemmistö.

Yhdistymistä perustellaan samoin perustein kuin edelliselläkin kerralla: pankkisääntelyn kasvulla sekä asiakaskäyttäytymisen ja -tarpeiden muutoksella. Pankkien johdon mukaan yhdistymisellä turvattaisiin myös pertunmaalaisten pankkiasiakkaiden palvelujen laatu tulevaisuudessa. Uutta viimekertaiseen on kuitenkin se, että Pertunmaan konttori luvataan säilyttää vähintään viiden vuoden ajan. Koitti-Pertunmaan Op:n hallituksen puheenjohtaja Tauno Hilden toivoo, että tällä kertaa yhdistymiseen suhtauduttaisiin ”järjen, lukujen ja talousasioiden näkökulmasta”. 

– Silloin tunneasiat olivat vahvasti vastakkain. Uskon, että aika on tehnyt tehtävänsä. Viimeksi Koitista oli lopetettu konttori ja heti perään aloitimme rakennemuutoshankkeen. Se oli meidän omistaja-asiakkaille liian kova tahti, Hilden sanoo.

Hilden myös uskoo, että Pukkilan ja Orimattilan tulo mukaan fuusiosuunnitelmaan vaikuttaa myös pertunmaalaisten omistaja-asiakkaiden mielipiteeseen.

 – Edellisellä kerralla asetelma oli se, että erittäin iso ja pieni pankki yhdistyvät, Hilden sanoo.

– Tosiasia on se, että jos me jatkamme itsenäisenä, niin me kuihdumme pois. Tulokertymää on äärimmäisen hankala lisätä. Olemme tähän mennessä saaneet nokan pinnalle sijoituksilla ja tuotoilla. 

Hildenin mukaan uusi noin 63 000 omistaja-asiakkaan suurpankki olisi hyvä myös 1900 pertunmaalaisen pankkiasiakkaan näkökulmasta.

– Korkopolitiikka muuttuisi asiakkaalle myönteisemmäksi. Lisäksi isosta pankista olisi saatavissa sijoitus- ja vakuutusosaamisen erikoisosaajia asiakkaiden tarpeisiin, Hilden toteaa.

Koitti-Pertunmaan Osuuspankin tase on 82 miljoonaa euroa. Kaavaillun yhdistyneen Päijät-Hämeen Osuuspankin tase on vajaat 2,5 miljardia euroa. Asiakkaan ei tarvitsisi tehdä mitään muutoksia asioinnissaan. Tilinumerot, kortit tunnuslukuineen, verkkopalvelutunnukset ja muut pankkipalvelut säilyisivät ennallaan.

Lue myös: Osuuspankin asiakkaat äänestivät fuusion kumoon Pertunmaalla: Väkeä oli paikalla niin paljon, että osa joutui seisomaan

Lue myös: Koitti-Pertunmaan osuupankki menossa yhteen OP Päijät-Hämeen kanssa . Konttori ja Hippo-hiihdot säilyvät

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.