0

Kolumni: Rössypottua ja munuais-maksapataa – 70-luvulla ei kouluruoan ravintoarvoja laskeskeltu

Helsingin Sanomat vertaili maanantaisessa jutussaan Helsingin peruskoulujen liha- ja kasvisruokavaihtoehtojen ravintoarvoja.
Kouluvuosinani 60- ja 70-luvuilla ei tällaista vertailua olisi voinut tehdä, koska vaihtoehtoja ei ollut. Esimerkiksi jehovantodistajakotien lasten lounas veriruokapäivinä oli näkkäriä ja maitoa.
Kouluruuan ravintoarvoja ei lehtien myöskään tarvinnut selvittää, koska asetus sääteli kouluruuan ravintoarvot. Oppilaan oli lounaasta saatava kolmannes päivän energiatarpeestaan ja eri ravintoaineita siitä piti saada terveyssuositusten mukaisissa suhteissa.

Alakoulussa tiesin ulko-oven avattuaan, mitä oli lounaaksi. Munuais-maksapadan, silakkalaatikon ja rössypotun aromit leijailivat koko koulussa. Tästä huolimatta tapasimme keittäjä-Eevalta kysyä, mitä on tänään ruuaksi. Ja aina saimme saman vastauksen: jäniksen jälkiä ja ohiammuttuja variksia. Eeva oli onnistunut ammatinvalinnassaan: hän oli keittäjänä lahjakkaampi kuin koomikkona.
Kouluruuan säätelyä on sittemmin höllennetty. Lamavuodet 90-luvulla toivat kouluihin puuropäivät. Pidän puuroista, mutta ravintoarvoltaan näin köyhää lounasta ei olisi sallittu 60- ja 70-luvun sääntö-Suomen kultaisina päivinä.

Puurolounasta perustellaan myös sillä, että puurot ovat osa perinnettä. Kokemukseni mukaan perinneruuat eivät yleensä ole koululaisten mieliruokia. Suuri suosikki ei ollut myöskään kotiseudullani tarjottu rössypottu. Vasta aikuisena olen oppinut pitämään tästä kohotetusta veripaltusta, perunoista, sipulista ja läskistä tehdystä keitosta.
Sijaisopettajana jouduin tutustumaan eräässä kunnassa perunavelliin. Tämä perinneruoka muistuttaa perunamuusia, johon on lurahtanut triplamäärä nestettä. Oppilaiden vaatimuksesta vellilounasta oli täydennetty pelikortin kokoisella, mutta pikkuisen paksummalla pitsanpalalla, joka oli ristitty pahanmielenpitsaksi.
Kannustin luokkaani syömään velliä ja päätin kokeilla rehellisyyttä. Myönsin, etten itsekään erityisemmin vellistä pitänyt, mutta kyllä sitä pienen annoksen voi syödä. Syödä-sanan keskellä tulin tahattomasti nielaisseeksi.
”Ei se nyt noin pahaa ole. Minä kerron kotona, että perunavelli oksettaa opettajaa.” kuului välitön kommentti.
Kouluvuosieni kokki-idoleja olivat Patakakkosen Veijo Vanamo ja Jaakko Kolmonen.
Hiljattain törmäsin Elävässä arkistossa näiden herrojen ohjelmaan, jossa he valmistivat koululaiselle välipalaherkuksi sianmaksavanukasta. Studioon oli rekvisiitaksi raahattu teinipoika, joka näytti lähinnä järkyttyneeltä.

Tero Ponto

Kirjoittaja on Pitäjänuutisten tilapäistoimittaja.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.