Lasse Wikmanin kolumni: Päiväni murmelina

Moni muistaa elokuvan Päiväni murmelina, jossa päähenkilö elää samaa päivää uudestaan koko ajan. Viime aikoina minulla on ollut tuo sama

Lasse Wikman

Moni muistaa elokuvan Päiväni murmelina, jossa päähenkilö elää samaa päivää uudestaan koko ajan. Viime aikoina minulla on ollut tuo sama tunne.

Päivät muodostavat ketjun, jotka lähes huomaamatta lipuvat toistensa kaltaisina ohi. Kotona rutiinit ovat vakiintuneet ja väkisinkin tulevat mieleeni ajat armeijassa tai jollain kurssilla.

Tylsyys ei tapa, vaan se pikemminkin muistuttaa kaikesta arkisesta ja mukavasta, jota aiemmin piti itsestään selvänä. Minulle on kasvanut iso kulttuurinälkä ja sosiaalisessa tyhjyydessä kaikuu yksinäinen ääneni.

Olen miettinyt jo varovasti aikaa koronan jälkeen. Se on sukua niille ajatuksille, joita miettii silloin, kun joutuu esimerkiksi paastoamaan jotain operaatiota varten.

Äkkiä ajatukset eivät olekaan operaatiossa, vaan siinä mitä aikoo syödä ensimmäisenä, kun se on taas luvallista. Sellainen hassu kapistus ihmisen mieli on.

Olen ajatellut käydä kahviloissa, kesäteattereissa, konserteissa, elokuvissa, tansseissa, juhlissa, peleissä ja ravintoloissa. Tiedän niiden kaipaavan minua myös yhtä paljon, siksi aion käyttää niitä yltäkylläisesti. Ihan vain sen tähden, että voin.

Murmelina sitä tulee tehtyä havaintoja, joihin ei yleensä edes kiinnitä huomiota. Jos kaupan kassalla on jono ja viereinen kassa avataan, niin jostain kumman syystä ne jotka ovat viimeisenä tulleet jonoon, menevät ensimmäisenä vapautuvalle kassalle. He pitävät sitä etuoikeutenaan. Minusta tuntuu, että nuo samat ihmiset ajavat moottoritiellä aina vasenta kaistaa alle suurinta sallittua nopeutta. Siinä heidän on hyvä olla, kun kukaan ei pääse ohitse.

Sosiaalisessa mediassa moni elää myös omaa päiväänsä murmelina. Joka päivä esimerkiksi samat ihmiset vakuuttavat ja vannovat maskien olevan haitallisia. Ne aiheuttavat hapenpuutetta ja monia vaaroja.

Omien näkemysten tueksi vyörytetään tutkimuksia ja kaavakuvia, joita on löydetty samanhenkisten ryhmistä. Asiat esitetään yllättävän aggressiivisesti.

Se on jäänyt minulle epäselväksi, että miksi sitä pitää toistaa joka päivä? Mikä tekee maallikosta asiantuntijan? Miksi on tärkeää, että kaikkien muidenkin on jaettava kirjoittajan näkemys? Ajat ovat muuttuneet raadollisiksi, sosiaalisessa mediassa hyökkäykset ovat rajuja. Asiat eivät enää riitele, vaan joskus tuntuu siltä, että siellä riitelevät kaikki. Eikö mukavista asioista saa mitään jutun juurta?

Aion vielä hetken jatkaa elämääni murmelina. Vaikka pessimisti ei pety, niin silti tuleva kevät tuo toivoa horisonttiin ja optimisti nostaa päätään. Odottelen malttamattomana kevätlaitumille pääsyä.

Enkä pidä sitä enää itsestään selvänä.

Kirjoittaja on sanataiteen ammattilainen ja Mäntyharjun kesäasukas.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka