Päivi Kapiainen-Heiskasen kolumni: Etätyövuosi kohta takana

Netissä liikkunut kuvapari avaa mielestäni hyvin etätöitä tehneiden arkea. Yhteyksien temputellessa on eletty kuin spiritismi-istunnossa kysellen, että anna jokin merkki,

Päivi Kapiainen-Heiskanen

Netissä liikkunut kuvapari avaa mielestäni hyvin etätöitä tehneiden arkea. Yhteyksien temputellessa on eletty kuin spiritismi-istunnossa kysellen, että anna jokin merkki, oletko siellä, jos kuulet tai näet jotain.

Tänä vuonna takapenkilläni on istunut tuntikausia etätyöläinen luurit päässä kokoustamassa. Kun yhteys on pätkäissyt, olen kaartanut parkkiin milloin hämäläisen harmaakivikirkon viereen milloin kaupan pihaan.

Eniten märinää etätöiden tylsyydestä olen kuullut jo eläkeiän ohittaneelta, työnohjaajan koulutuksen käyneeltä, joka on jaksanut valittaa sitä, ettei näe työkavereita. Eli niitä määräaikaisia pätkätyöläisiä, joiden elämä on kiinni pätkien ketjutuksesta. Missä roti?

Äskettäin näin ruudulta, miten iso organisaatio aloitti yt-neuvottelut. Kliininen toimenpide. Kirjalliset ja sanalliset viestit olivat ihan eri planeetalta, eikä kummastakaan pystynyt päättelemään mitään. Karua oli sitten sen jälkeen nähdä ruudulta, miten ihmiset purkivat järkytystään itkien keskenään. Melkoinen joululahja liki vuoden etätöiden päätteeksi etenkin, kun tuotannollisia tai taloudellisia syitäkään ei ole tiedossa.

Olen yrittänyt vältellä etäistuntoja viimeiseen asti ja tarttua puhelimeen aina kuin mahdollista. Siinä kun iso osa kollegoista on pistetty sisäruokintaan, olen heilunut tavallista enemmän eri tantereilla ja viime viikot kuonokoppa naamalla. Viikon sisällä on tullut käytyä niin autokorjaamolla kuin maan startup-yritysten ykkösmekassa.

Sen olen huomannut, että ihmisillä on valtava ikävä sitä, että joku kuuntelee oikeasti. Yksi haastateltava, ennestään tuttu, laittoi tapaamisen jälkeen pitkin iltaa ja seuraavaa päivää viestejä ja halusi soitella, vaikkei oltu sitä ennen nähty vuosikausiin.

Muutaman omaan työhön liittyvän kyselytunnin olen kuunnellut. Ankeaa, kun ei voinut pökätä kyynärpäällä ketään kylkeen merkiksi, että jo vain nyt tuli pitkä valhe.

Uuttakin on tullut opittua. Ipana sanoi aikoinaan, että kukaan ei tee niin tylsistä aiheista juttuja kuin minä. Nyt olen kuunnellut webinaareja ja yrittänyt tiivistää niistä tarinaa parilla kielellä. Eli löytyi uusi markkinarakokin.

Etä-ähräämisen keskellä pitäisi vetää joulutaukoakin. Ainakaan kukaan ei ole vielä kieltänyt sitä, etteikö voisi viedä ylimääräisen kynttilän tai aurinkokennovalaisimen tuntemattoman hautaa valaisemaan. Vaikka hakisi sillä itselleenkin joulumieltä.

Kirjoittaja on syntyperäinen, nykyään osa-aikainen halmeniemeläinen.

Kommentoi