Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mäntyharjussa kaksi onnettomuutta samalla kohdalla Viitostietä – Pelastustyöt ovat ohi, liikenne kulkee normaalisti

Paikka sijaitsee on noin 3,5 kilometriä Uutelan risteyksestä etelään.

Mäntyharjussa sattui sunnuntai-iltana kaksi liikenneonnettomuutta samassa kohdassa Viitostietä. Paikka sijaitsee on noin 3,5 kilometriä Uutelan risteyksestä etelään.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan pohjoiseen menevällä kaistalla matkannut henkilöauto oli törmännyt kaiteeseen.

Etelään menevällä kaistalla puolestaan oli henkilöauto syttynyt tuleen.

Pelastustyöt ovat käynnissä. Alustavien tietojen mukaan onnettomuuksissa ei ole sattunut vakavia henkilövahinkoja.

Pelastuslaitos ilmoitti noin kello 19.30, että liikenne kulkee molempiin suuntiin yhtä kaistaa pitkin. Paikalla oli liikenteenohjaus.

Hieman ennen iltayhdeksää pelastuslaitos tiedotti tilanteen olevan ohi ja liikenteen kulkevan kaikilla kaistoilla.

Myös tapahtumainkulku tarkentui. Pelastuslaitoksen mukaan kaiteeseen törmänneestä henkilöautosta oli levinnyt tielle romua, johon vastakkaiseen suuntaan kulkenut auto oli osunut ja sen seurauksena syttynyt palamaan.

Onnettomuusautoissa oli yhteensä kolme ihmistä. Kukaan heistä ei loukkaantunut.

Pelastuslaitos sammutti palaneen auton ja siirsi molemmat autot pois ajokaistoilta.

Tekstiä ja otsikkoa on päivitetty uusilla tiedoilla 30.5. kello 21.04.