Korona pitkitti Pertunmaalla nuorisoseuran näytelmän ensi-iltaa vuodella - Likaiset liperit viimeinkin näyttämölle

Pertunmaan nuorisoseura, Likaiset liperit -näytelmä, kunnanjohtaja Irmeli Vehviläinen (Ritva Argillander) toivottaa kirkkoherra Petri Liperin (Mika Savolainen) sydämellisesti tervetulleeksi Piippanan kuntaan. Pitäjänuutisten arkisto

Pitäjänuutiset

Pertunmaan nuorisoseura on saanut koronavuoden jälkeen näytelmänsä valmiiksi.

– Toissa syksynä luimme useita näytelmiä, kertoo puheenjohtaja Ritva Argillander.

– Yksi, jota halusimme, oli jo varattu lähialueelle.

– Toinen olisi vaatinut huomattavia muokkauksia, ja luvan saaminen kirjoittajan perillisiltä tuntui mahdottomalta. Niinpä näyttelijöiden kesken ideoimme aiheen ja kirjoitin pikavauhtia uuden näytelmän, sanoo puolestaan Tanja Puustinen-Kiljunen, joka myös ohjaa Pertunmaan ryhmää.

Tanja Puustinen-Kiljunen on kirjoittanut ja ohjannut Pertunmaan nuorisoseuran näytelmän Lipevät liperit. Pitäjänuutisten arkisto

Koronarajoitukset pitivät porukan poissa harjoituksista lähes vuoden. Likaiset liperit oli viimeistä silausta vaille valmis jo keväällä 2020, jolloin toiminta keskeytyi. Nyt on palautettu teksti mieleen ja kohtauksia on hiottu toukokuusta lähtien.

– Nyt paketti on kasassa. Luulisi, että ihmisillä on kova tarve päästä katsomaan teatteria pitkästä aikaa, kertoo Argillander.

Likaiset liperit on koominen rikostarina. Piippanan kunnassa on jo kaksi kirkkoherraa kuollut. Uusi kirkkoherra, Petri Liperi, on utelias tietämään taustoja. Kunnan ja seurakunnan päättävässä asemassa olevat henkilöt pyrkivät kaikin tavoin välttelemään kysymyksiä. Samalla ihmetellään Petri Liperin taitamattomuutta tehtävissään.

Pertunmaan nuorisoseuralla on näytelmän ensi-ilta torstaina 1. heinäkuuta Nuorisotalolla kello 19. Sunnuntain 4. heinäkuuta esitys alkaa kello 17 ja tiistaina 6. heinäkuuta alkamisaika on jälleen kello 19. Lisäksi nuorisoseura tekee kolme vierailuesitystä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka