Mäntyharjussa korona-altistuksia yhtenäiskoulussa - Viimeisen viikon aikana kuntaan rekisteröitiin yli viisi uutta tartuntaa

Kymsoten mukaan Kymenlaakson koronatilanne on vakava. Kuvituskuva. Taru Hokkanen

Mäntyharjussa on tapahtunut altistumisia koronavirukselle yhtenäiskoulussa, kertoo Essote. Altistuneet on saatu pääosin tavoitettua. Essoten mukaan sen alueelta löytyi viikonlopun aikana yhteensä yhdeksän koronatartuntaa, joista osa todettiin Mäntyharjussa.

– Altistuneiden kontaktointi on edelleen käynnissä, viikonlopun aikana määrättiin reilut sata karanteenia. Tartunnan saaneissa on rokottamattomia, kertaalleen rokotettuja ja jokunen kahdesti rokotettukin. Kahdesti rokotettukin voi infektoitua, jos altistus on tarpeeksi voimakas, sanoo terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tiedotteessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan kuntaan on rekisteröity viimeisen viikon aikana viisi tartuntaa. Tartunnat kirjataan THL:n tilastoihin viiveellä, joten viikonloppuna todetut tartunnat eivät luvuissa vielä välttämättä näy.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka