40 vuotta Erkki Lylyksen murhapoltosta | "Minusta ei saada syyllistä tähän asiaan", vakuutti mäntyharjulaisvaikuttajan murhasta elinkautisen saanut, Pirkanmaalla nykyisin asuva Orvokki Lylys loppuun saakka
Maaliskuinen maanantaiaamu Halmiemen kylässä Mäntyharjun itäosassa 21. maaliskuuta 1983 oli kaikin puolin tavallinen alkukevään päivä. Lämpötila lievästi pakkasen puolella ja puolipilvistä. Aamun askareisiin varhain heränneet kyläläiset saattoivat aamukahvipöydässä pohtia muun muassa eduskuntavaaleja, joiden ensimmäinen äänestyspäivä oli ollut sunnuntaina ja toinen samaisena maanantaina.