Muttosen muraali oli edellä aikaansa – Perinnemaalein tehty taideteos on säilyttänyt värinsä parikymmentä vuotta

Muraali tuo kuivan maan kesäpaikkaan järvimaiseman.

Vanhoja säilytyslaatikoita Mäntyharjun Mynttilässä järjestellessään Mauri Muttonen törmäsi Pitäjänuutisten numeroon 22 vuoden takaa. Haalistuneessa ja rapisevan kuivassa lehdessä oli juttu Muttosen ja Ritva Kannisen kesäpaikan ulkorakennuksen päätyseinän maisemamaalauksesta ja sen tekemisestä. Tänään sellaisesta käytettäisiin nimitystä muraali, mutta maalausajankohtana sanaa ei tunnettu, eikä muraalejakaan Suomessa ollut ehkä muutamaa kaupunkien mainosmaalausta lukuun ottamatta. – Maailmalla reissatessa olin saanut idean seinämaalauksesta. Torppa ja muut rakennukset oli jo maalattu punamulta-keittomaalilla ja oli tarve saada pihapiirin enemmän ilmettä, Muttonen kertoo. – Toteutus oli lopulta monen sattuman summa. Uteliaisuuttaan Muttonen oli mennyt seuraamaan maalarimestari Kalevi Järvisen näytöstä Heurekassa. Näytös oli lopuillaan ja Järvinen kysyi paikalla olleelta Heurekan tiedotuspäälliköltä, mitä tähteeksi jääneillä maaleilla tehtäisiin. Tiedotuspäällikkö oli Ylessä toimittajana työskennelleelle Muttoselle tuttu ja tiesi Muttosen maalaushankkeen. Niinpä jäännösmaalit ja Järvinen matkasivat Mäntyharjun Mynttilään. Aluksi Järvinen kyllä luuli, että kysymys olisi tavallisesta seinän maalauksesta.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa digi ja pääset lukemaan kaikki Pitäjänuutisten sisällöt.

Tilaa 1 kk 1 € Tilaa 3 kk 4 €/kk Olen jo tilaaja